Tähtäimessä livelähetys

Tähtäimessä livelähetys

Keväällä 2019 pidetty livelähetys oli osana media-alan opiskelua ja osaamisen kehittämistä. Lähetykseen osallistui ensimmäisen ja toisen vuoden opiskelijoita, joista toisen vuoden opiskelijat olivat mukana omavalintaisen valinnaisen myötä, joita oli mukana kolme ja ensimmäisen vuoden opiskelijoista ne, jotka eivät olleet yto:ssa, eli noin 10 henkilöä.

Opettajat olivat myös suureksi avuksi lähetyksen suunnittelussa ja toteuttamisessa. Pitivät huolta, että kaikki toimii ja että kaikki onnistuu ajallaan. He auttoivat studion kokoamisessa, opettivat kaikille omat hommat, auttoivat vieraiden saannissa ja olivat paikalla apua tarvittaessa.

Palaveri koko ryhmän kesken lähetyksen etenemisestä ja suunnittelusta.

Livelähetyksen suunnittelu alkoi joulukuun puolessavälissä ennen joulu lomaa toisen vuoden opiskelijoiden kesken. Todelliset työt ja konkreettinen tekeminen alkoi kuitenkin loman jälkeisellä viikolla, jolloin ensimmäisen vuoden opiskelijat otettiin suunnitteluun ja toteuttamiseen mukaan.  Aloitimme jakamalla ryhmässä olevat omiin hommiin omien kiinnostuksen kohteiden kannalta. Ryhmä jakaantui suurimmaksi osaksi valo-, ääni- ja kuvausvastaaviin. Muita hommia oli mm, varahenkilöt eri hommiin, kuvamiksaaja, juontaja, studio-ohjaaja ja ohjaaja.

Muita olennaisia töitä mitä piti tehdä ennen lähetystä oli vieraiden saannin lisäksi planssit, eli nimikyltit näytölle vieraille ja juontajalle, intro, eli alku/johdatus ohjelmaan, outro, eli ohjelman lopussa olleet lopputekstit jne, käsikirjoitus, toimintasuunnitelma, speakit juontoihin ja insertit, joita lähetyksessämme oli kolme, eli pieniä haastattelu videoita. Niitä tehtiin noin 5 hengen ryhmissä, mutta ideat insertteihin keksittiin yhdessä koko ryhmän kesken.

Valojen testailus harjoitusten aikana.

Insertin kuvailua studiolla.

Lähetystä harjoittelemassa jouduttiin soveltamaan eri työtehtäviä toisille, että kaikki saisivat kokeilla muitakin hommia. Varsinkin kuvaajat vaihtui harjoituksien aikana aika paljon, että kaikki saisivat kokeilla halutessaan. Miksaustakin muutama innokas kävi kokeilemassa harjoitusten aikana. Harjoitusten ohella lähetys vedettiin myös striimin kanssa muutamia kertoja, että niistä nähtiin oliko jotain mitä piti korjata tai lisätä ennen varsinaista lähetystä.

24.1.2019, jolloin lähetys pidettiin, kaikki jotka paikalla oli teki omat hommansa alusta loppuun mallikkaasti. Sinä päivänä harjoitus lähetys vedettiin 3 kertaa varmuuden vuoksi ja katsottiin, että kaikki toimii. Vartti ennen lähetystä vieraatkin tulivat paikalle ja heille selitettiin ajolistan kautta lähetyksen kulku. Tietenkin juontajan kysymykset oltiin laitettu viestillä paria päivää aiemmin, että vieraat saisivat valmistautua kysymyksiin etukäteen. 5min ennen lähetystä otettiin varmistuskierros, että kaikki on päällä ja akut täynnä, ettei lähetyksen aikana lopu akku kesken tai vaikka mikit eivät oisikaan toimineet.

Ohjaajan näkökulmasta oli hyvä nähdä miten joustava ja rento koko ryhmä oli. Ryhmän kesken kaikki tulivat toimeen kaikkien kanssa ja auttoivat toisiaan tarvittaessa. Vaikeuksia ei ollut missään vaiheessa ryhmän tai opettajien kesken. Kaikki mukautuivat omiin hommiin hyvin ja tekivät asiat huolellisesti ja loppuun asti.

Teksti ja kuvat: Jenni Hauru